RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
päiväkodin johtajan viran perustaminen 1.6.2016 alkaen | |
Eriävä mielipide virkanimikkeen muutos | |
KVALT_26_02_2024_P12_eriävä_mielipide |
Virkanimikkeen muutos
SivHyv 24.01.2024 § 9
Kunnanvaltuusto on 12.12.2023 § 44 päättänyt talousarvion yhteydessä, että päiväkodinjohtajan virkanimike muutetaan varhaiskasvatusjohtajaksi. "Kehitetään päiväkodin johtamisjärjestel- mää siten, että uudelleennimetään päiväkodinjohtajan virka varhaiskasvatusjohtajan viraksi, johon on sisällytetty päiväkotienjohtajan tehtävät."
Tällä hetkellä päiväkodinjohtaja organisoi ja kehittää kunnan varhaiskasvatustoimintaa sekä vastaa kunnan kaikista varhaiskasvatuspalveluista. Työnkuva on varhaiskasvatusjohtajan työnkuva käsittäessään kaksi päiväkotia, yksityisen palvelutuottajan ohjauksen ja valvonnan sekä perhepäivähoidon kunnassa. Muutoksessa on kyse työtehtävän ja virkanimikkeen yhtenäistämisestä, Alavieskan kunnan organisaation kehittämisestä sekä profiloitumisesta pito- ja vetovoimaisena työnantajana työvoimasaatavuuden ollessa heikko.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Tuulia Säkkinen
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta esittää 1.1.2024 alkaen päiväkodinjohtajan virkanimikkeen muuttamista varhaiskasvatusjohtajaksi kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle.
Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta esittää 1.1.2024 alkaen päiväkodinjohtajan virkanimikkeen muuttamista varhaiskasvatusjohtajaksi kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle.
Merkitään, että Kari Pentti poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo 18:21.
Khall 12.02.2024 § 40
Kunnanvaltuusto on päättänyt 27.4.2015 § 12 perustaa sivistyspalveluihin 1.1.2016 alkaen päiväkodin johtajan viran, jonka kelpoisuuvaatimuksena on lastentarhanopettajan kelpoisuus ja riittävä johtamistaito (sosiaalihuolloin ammatillisen henkilöstön kelpisuusvaatimuksista annettu laki (272/20025) 7§, 10§).
Nykyisen päiväkodinjohtajan Helena Häivälän kanssa on käyty kunnanjohtajan sekä sivistys- ja hyvinvointijohtajan kanssa 10.10.2023 virallinen kuuleminen päiväkodin johtajan nimikkeen muuttamisesta varhaiskasvatuksen johtajan nimikkeeksi. Lisäksi todettiin, että varhaiskasvatuksen johtajan tehtäväkuvaukseen kirjataan varhaiskasvatusjohtajalle kuuluvaksi myös päiväkotien (varhaiskasvatusyksiköiden) johtajan tehtävät. Lisäksi todettiin, että nimikkeen muutos ei aiheuta muutoksia tehtäväkohtaiseen palkkaan tässä vaiheessa. Helena Häivälä on antanut suostumuksensa nimikkeen muutokseen.
Varhaiskasvatuslaki on muuttunut 1.9.2018 alkaen. Siirtymäsäännöksillä on pyritty turvaamaan se, että lain voimaan tullessa kelpoisuusehdot täyttävän henkilökunnan sekä alan opiskelijoiden kelpoisuus säilyy.
1.1.2030 aletaan soveltaa uuden varhaiskasvatuslain 31 §:ää, jonka mukaan kelpoisuusvaatimuksena päiväkodin toiminnasta vastaavan johtajan tehtävään on:
- kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtävään
- vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto
- riittävä johtamistaito.
Lain voimaan tullessa eli 1.9.2018 toimivien johtajien kelpoisuus on turvattu siirtymäsäännöksellä. Ennen lain voimaantuloa kelpoisuusehdot täyttävät päiväkodin johtajina toimivat henkilöt.
1.1.2030 voimaan astuvat uudet kelpoisuusehdot tulee huomioida jo tässä vaiheessa. Päiväkodinjohtaja Helena Häivälän virkasuhde on alkanut ennen 1.9.2018 ja näin ollen hän täyttää uudet kelpoisuusehdot siirtymäsäännöksen nojalla.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto:
1. muuttaa päiväkodinjohtajan virkanimikkeen 1.3.2024 alkaen varhaiskasvatusjohtajaksi
2. vahvistaa varhaiskasvatusjohtajan kelpoisuusehdoiksi: varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito
3. toteaa nykyisen päiväkodinjohtajan viran hoitajan Helena Häivälän täyttävän uudet kelpoisuusehdot siirtymäsäännöksen nojalla.
Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana Janne Havisto esitti että virkanimikkeen muutoksen johdosta palkkakustannukset eivät saa nousta, Heikki Malinen kannatti esitystä.
Koska oli tehty kannatettu vastaesitys, puheenjohtaja totesi, että oli suoritettava äänestys. Pohjaesitys on Jaa ja vastaesitys Ei. Äänestyksen tulos oli 4 Jaa-ääntä ja 4 Ei-ääntä. Äänestystuloksen mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.
Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.
Anne Huttunen poistui esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 1 kohta 5) varajäsen Päivi Kivimaa oli paikalla § 40 käsittelyn ajan.
Janne Havisto ja Heikki Malinen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen (liitteenä).
Kvalt 26.02.2024 § 12
14/00.02.09/2024
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää:
1. muuttaa päiväkodinjohtajan virkanimikkeen 1.3.2024 alkaen varhaiskasvatusjohtajaksi
2. vahvistaa varhaiskasvatusjohtajan kelpoisuusehdoiksi: varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito
3. toteaa nykyisen päiväkodinjohtajan viran hoitajan Helena Häivälän täyttävän uudet kelpoisuusehdot siirtymäsäännöksen nojalla.
Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana Heikki Malinen esitti että päätökseen lisätään:
Varhaiskasvatusjohtajan palkankorotukset hänen jäljellä olevalla virkakaudellaan rajataan kunta-alan työehtosopimuksen mukaisiin vuotuisiin sopimuskorotuksiin, joita ovat yleiskorotukset ja paikalliset järjestelyerät.
Tuomo Taka-Eilola kannattai esitystä.
Koska on tehty kannatettu vastaesitys puheenjohtaja totesi että asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin että pohjaehdotus on JAA ja muutosehdotus EI.
Äänestystulos 15 JAA ääntä ja 6 EI ääntä.
Puheenjohtja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |