RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisten palveluiden ostopalveluiden kilpailutus
Teknltk 21.03.2024 § 23
90/00.02.06/2024
Alavieskan kunnan tekniset palvelut ostaa vuosittaisen toiminnan ylläpitoa ja kunnossapitoa varten palveluja mm. sähkötöistä, rakennustöistä, lvi-töistä, automaatiotöistä sekä siivoustöistä. Lisäksi kunta ostaa kaivinkone- ja traktoritöitä mm. vesilaitoksen korjaus- ja kunnossapitotöihin.
Tekninen lautakunta on päättänyt ensimmäiset ostopalvelukilpailutusehdot päätöksessään Teknltk 27.01.2022 § 9. Tekniset palvelut on kuitenkin käytännössä todennut, että päätetyt kilpailutusehdot haastoivat suuresti kilpailutuksen läpivientiä mm. tarjousten vertailun kautta. Lisäksi huomattiin. että ehdot eivät sovi kovinkaan hyvin esimerkiksi maarakentamisen kilpailutukseen. Tekniset palvelut on saanut kilpailutuksista palautetta tarjoajilta ja mm. maanrakennustarjousten kilpailutus piti keskeyttää. Lisäksi todettiin, että nopeaa reagointia vaativia päivystystöitä oli tarkastelujaksolla huomattavan vähän, tämä ei puolla päivystyskriteerin olemassa oloa kilpailutuksessa.
Tekniset palvelut kilpailutti rakentamiseen liittyvät tuntityöt loppuvuodesta 2023, mutta tekninen lautakunta kumosi tarjousvertailun päätöksen, koska kilpailutuksessa oli tullut inhimillinen virhe. Asiaa käsiteltiin teknisen lautakunnan kokouksessa 1.2.2024 ja päätettiin ottaa kilpailutuskriteerit uudelleen valmisteltavaksi, jotta tulevaisuudessa kilpailutus olisi selkeä ja ei sitoisi liikaa resursseja teknisiltä palveluilta. Suurimmat urakat teknisillä palveluilla tehdään kuitenkin aina erilliskilpailutuksella ja vuosisopimusten kustannukset ovat yleensä jääneet huomattavankin pieniksi.
Tekniset palvelut on pitänyt kilpailutuksen vuoksi keskustelutilaisuuden yrittäjien kanssa 24.5.2023. Lisäksi edellisistä kilpailutuksista saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta vuosikilpailutuksista seuraavaa:
- Kunnan katu-, piha- sekä puistourakat kilpailutetaan omana kokonaisuutenaan. Muistio keskustelutilaisuudesta liitteenä.
- Muut työkone- ja rakennustekniset vuosihinnat saa tarjota kunnalle halutessaan ja tekniset palvelut laittaa tarjoajat hinnanmukaiseen järjestykseen taulukkoon. Tarjouspyyntö julkaistaan kunnan virallisilla ilmoituskanavilla ja yhdessä alueellisessa sanomalehdessä vuosittain.
- Työt tilataan kysymällä ensin edullisimman tuntihinnan antaneelta, sen jälkeen seuraavaksi edullisimmalta, jos ensimmäinen ei pääse työtä suorittamaan. Tarjous tulee olla voimassa aina vähintään vuoden loppuun ja uudet hinnat voi ilmoittaa alkamaan vuoden alusta.
- Rakennusteknisten töiden (rakennus-, sähkö-, LVI- ja siivoustyöt) tarjouksissa oleva mahdollinen matkakulu työkohteeseen saapumisesta jaetaan 8 tunnin mukaan ja lisätään vertailtavaan tuntihintaan.
Esittelijä Tekninen johtaja Ossi Laakso
Päätösehdotus Esitän, että tekninen lautakunta
1. hyväksyy uudet kilpailutuskriteerit.
2. julkaisee tarjouspyynnön esitetyn mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |