RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen lisäys ja muutokset
Teknltk 23.05.2024 § 43
Valtakunnallisesti ja alueellisesti sekä paikallisesti on lisääntynyt merkittävästi energiantuotantomuotona aurinko- ja tuulivoima. Alavieskan kunnan rakennusvalvontatamaksut on päivitetty viimeksi v. 2021. Tämän jälkeen on tullut Alavieskassa vireille uusia pieniä- sekä suuria uusiutuvan energian tuotantoon liittyviä hankkeita. Rakennusvalvontamaksut tulee myös päivittää ajantasalle.
Oheismateriaalina olevissa rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuissa on huomioitu kannustavana toimenpiteenä esim. kuntalaisten pienimuotoinen uusiutuvan energiajärjestelmän hankkiminen. Toisaalta suuremmat järjestelmät teettävät viranomais- ja päätöksentekotyötä tekniselle lautakunnalle sekä viranhaltijoille. Oheismateriaalina rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen muutokset ja lisäykset. Muutokseton esitetty punaisella.
Esittelijä Kunnaninsinööri Tuomas Häggman
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen lisäykset ja muutokset seuraavasti:
1. Uusi alakohta § 2.7 kohtaan § 2 (Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta)(MRL 125, 126 §):
§2.7 Aurinkovoimalat
- Aurinkovoimalat rakennusten pihoilla ja rakennusten katoilla, pienet 10m2 - 200m2, toimenpidelupamaksu 100 euroa
- aurinkovoimalat 200m2 - 1 ha, 500 euroa + 0,05 €/m2
- aurinkovoimalat suuret yli 1 ha 10 000 € + 1200 € / alkava MW
2. Lisäys kohdan § 7 alakohtaan § 7.2 (Poikkeuksen myöntäminen rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista sekä suunnittelutarvepäätös)
- tuulivoimala suuret yli 1MW, myönteinen 1000 €
- tuulivoimala suuret yli 1MW, kielteinen 500 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, myönteinen 1000 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, kielteinen 500 €
Päätös Kunnaninsinöörin muutettu päätösesitys:
Tekninen lautakunta hyväksyy ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen lisäykset ja muutokset seuraavasti:
1. Uusi alakohta § 2.7 kohtaan § 2 (Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta)(MRL 125, 126 §):
§2.7 Aurinkovoimalat
- Aurinkovoimalat rakennusten pihoilla ja rakennusten katoilla, pienet 50m2 - 200m2, toimenpidelupamaksu 100 euroa
- aurinkovoimalat 200m2 - 1 ha, 500 euroa + 0,05 €/m2
- aurinkovoimalat suuret yli 1 ha 10 000 € + 1200 € / alkava MW
2. Lisäys kohdan § 7 alakohtaan § 7.2 (Poikkeuksen myöntäminen rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista sekä suunnittelutarvepäätös)
- tuulivoimala suuret yli 1MW, myönteinen 1000 €
- tuulivoimala suuret yli 1MW, kielteinen 500 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, myönteinen 1000 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, kielteinen 500 €
Muutettu päätösesitys hyväksyttiin.
Khall 03.06.2024 § 122
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää että valtuusto hyväksyy rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen lisäykset ja muutokset seuraavasti:
1. Uusi alakohta § 2.7 kohtaan § 2 (Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta)(MRL 125, 126 §):
§2.7 Aurinkovoimalat
- Aurinkovoimalat rakennusten pihoilla ja rakennusten katoilla, pienet 50m2 - 200m2, toimenpidelupamaksu 100 euroa
- aurinkovoimalat 200m2 - 1 ha, 500 euroa + 0,05 €/m2
- aurinkovoimalat suuret yli 1 ha 10 000 € + 1200 € / alkava MW
2. Lisäys kohdan § 7 alakohtaan § 7.2 (Poikkeuksen myöntäminen rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista sekä suunnittelutarvepäätös)
- tuulivoimala suuret yli 1MW, myönteinen 1000 €
- tuulivoimala suuret yli 1MW, kielteinen 500 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, myönteinen 1000 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, kielteinen 500 €
Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että kunnaninsinööri Tuomas Häggman ja tekninen johtaja Ossi Laakso esittelivät asian asiantuntijoina ja olivat läsnä § 122 käsittelyn ajan.
Kunnanhallitus hyväksyi ja esittää että valtuusto hyväksyy rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen lisäykset ja muutokset seuraavasti:
1. Uusi alakohta § 2.7 kohtaan § 2 (Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta)(MRL 125, 126 §):
§2.7 Aurinkovoimalat
- Aurinkovoimalat rakennusten pihoilla ja rakennusten katoilla, pienet 50m2 - 200m2, toimenpidelupamaksu 100 euroa
- aurinkovoimalat 200m2 - 1 ha, 500 euroa + 0,05 €/m2
- aurinkovoimalat suuret yli 1 ha 10 000 € + 1200 € / alkava MW
2. Lisäys kohdan § 7 alakohtaan § 7.2 (Poikkeuksen myöntäminen rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista sekä suunnittelutarvepäätös)
- tuulivoimala suuret yli 1MW, myönteinen 1000 €
- tuulivoimala suuret yli 1MW, kielteinen 500 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, myönteinen 1000 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, kielteinen 500 €
Kvalt 10.06.2024 § 31
149/02.05.00.00/2024
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen lisäykset ja muutokset seuraavasti:
1. Uusi alakohta § 2.7 kohtaan § 2 (Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta)(MRL 125, 126 §):
§2.7 Aurinkovoimalat
- Aurinkovoimalat rakennusten pihoilla ja rakennusten katoilla, pienet 50m2 - 200m2, toimenpidelupamaksu 100 euroa
- aurinkovoimalat 200m2 - 1 ha, 500 euroa + 0,05 €/m2
- aurinkovoimalat suuret yli 1 ha 10 000 € + 1200 € / alkava MW
2. Lisäys kohdan § 7 alakohtaan § 7.2 (Poikkeuksen myöntäminen rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista sekä suunnittelutarvepäätös)
- tuulivoimala suuret yli 1MW, myönteinen 1000 €
- tuulivoimala suuret yli 1MW, kielteinen 500 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, myönteinen 1000 €
- aurinkovoimala suuret yli 1 ha, kielteinen 500 €
Päätös Hyväksyttiin.