Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 27


17 Arviointikertomus 2023 29.5.2024

 

Arviointikertomus 2023

 

Tark 28.05.2024 § 35 

 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toimintajärjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

 Päätösehdotus 

 Tarkastuslautakunta käynnistää vuoden 2023 arviointikertomuksen laadinnan.

 

 Päätös

 

Tarkastuslautakunta kävi keskustelun arviointikertomuksesta ja käynnisti vuoden 2023 arviointikertomuksen laadinnan.

 

 

Tark 8.5.2024 § 30

 

 

 Päätösehdotus 

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.

 

 Päätös 

 Tarkastuslautakunta jatkoi  arviointikertomuksen laatimista.

 

 

Tark 28.5.2024 § 35

 

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy vuodelta 2023 annettavan arviointikertomuksen ja päättää esittää sen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi vuodelta 2023 annettavan arviointikertomuksen ja päättää esittää sen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kvalt 10.06.2024 § 27  

131/00.03.01/2024  

 

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää vuodelta 2023 annettavan arviointikertomuksen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2023 arviointikertomuksen ja pyytää Kuntalain 121 §:n mukaisesti kunnanhallitukselta selvityksen arviointikertomuksessa olleista havainnoista syyskuun loppuun mennessä