RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.10.2024/Pykälä 202
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten
Khall 16.10.2024 § 202
348/00.02.01/2024
Vuonna 2025 toimitetaan samanaikaisesti kahdet yleiset vaalit: aluevaalit ja kuntavaalit. Koska vaalit toimitetaan samanaikaisesti, kutsutaan niitä nimellä alue- ja kuntavaalit. Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025.
Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
- Kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
- Laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Kuntavaaleihin asetetut vaalilautakunnat/vaalitoimikunnat toimivat samalla myös aluevaalien vaalilautakuntina/vaalitoimikuntina. Vaaliautakuntia/vaalitoimikuntia ei siis aseteta erikseen aluevaaleja ja erikseen kuntavaaleja varten.
Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdokkaita asettivat seuraavat puolueet:
Kansallinen Kokoomus
Suomen Keskusta
Perussuomalaiset
Suomen Kristillisdemokraatit
Vasemmistoliitto
Vihreä Liitto
Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan sekä naisia että miehiä tulee olla kumpiakin vähintään 40 %. Kun vaalitoimikunnassa kuitenkin on vain kolme jäsentä, ei tasa-arvolaissa säädettyä 40 prosentin vähimmäiskiintiötä voida noudattaa kuin toiseen sukupuoleen nähden.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti
Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten.
Päätös Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti alue- ja kuntavaaleja varten:
1. vaalilautakuntaan
puheenjohtaja Kirsi Niemelä
varapuheenjohtaja Ville Hakala
jäsen Raija Heikkilä
jäsen Eila Simonen
jäsen Sakari Raasakka
varajäsenet:
Aili Nuorala
Timo Takkunen
Hannele Auno
Mika Rajaniemi
2. vaalitoimikuntaan
puheenjohtaja Liisa Konu
varapuheenjohtaja Tapani Hautala
jäsen Risto Honkala
varajäsenet:
Virpi Nahkala
Kari Nahkala
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |