Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.10.2024/Pykälä 204


13 Osallistava budjetointi vastaukset

 

Osallistava budjetointi 2024

 

Khall 16.10.2024 § 204  

349/00.02.01/2024  

 

Kunnanvaltuusto päätti 12.12.2023 §44 talousarviokirjassa osallistavan budjetoinnin toteuttamisesta, johon on varattu 10 000€. Ideahaku toteutettiin 16.9-4.10.2024. Liitteenä saadut vastaukset.

 

Eniten ehdotuksia on saanut ulkokuntosalin toteuttaminen. Mahdollinen ulkokuntosalin sijainti voisi olla vuoden 2025 kesällä valmistuvan peruskunnostettavan urheilukentän yhteydessä. Tarkempi sijainti voitaisiin päättää, kun urheilukenttä on valmistumassa. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. valita osallistavan budjetoinnin kohteeksi eniten ehdotetun ulkokuntosalin, jonka sijainti päätetään ensi vuoden keväällä,
2. siirtää aikataulun takia hankkeen toteuttamisen ja määrärahan käyttämisen vuoden 2025 talousarvion valmisteluun.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.