Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.10.2024/Pykälä 56


 

Investointiavustushakemus yksityistielle

 

Khall 03.06.2024 § 125 

 

Alavieskan kunnalle on saapunut avustushakemus sähköpostilla 12.5.2024. Hakemus koskee avustusta yksityistien korjaus- ja kunnossapito kuluihin.

 

Hakalammin yksityistien tiekunnan vuosikokouksessa 7.9.2023 todettiin, että tie ei ole tarvetta vastaavassa kunnossa ja perusparannus on tarpeellinen. Avustuksen saanti valtiolta on epävarmaa, koska hakemuksia on niin runsaasti ja erityisesti siltahankkeita. Ely-keskuksen asiantuntijan kommentin perusteella valtion avustuksen saanti uusille tiehankkeille on epätodennäköistä ja hallitus on leikkaamassa määrärahoja. Päätettiin, että tarvittavat kunnostustoimenpiteet tehdään omatoimisesti.

 

Perusteluissa avustukselle on muum muassa se että Hakalammintie on kuntalaisten aktiivisessa käytössä ja tien turvallisuus ei vastaa tarvetta.

 

Hakemuskirjelmä, jossa perustelut oheismateriaalina.

 

Avustusta haetaan seuraavasti:

isännöinnin kustannus kunnossapitoon  386,88 euroa Kunnossapitosorastus               2000,00 euroa

Talviauraus  2000,00 euroa

Rumpujen kunnostuskulut  1500,00 euroa 3 rumpua Ojien perusparannus               1000,00 euroa 1 euro/metri Yksiköinnin omistajaselvitys kustannus               6,20 euroa

Pölynsidonta  1400,00 euroa 4v Lanauskulut               1000,00 euroa

Yhteensä   9293,08 euroa 4v

 

Alavieskan tekninen lautakunta myöntää yksityistieavustusta vuosittain hakemusten perusteella. Avustusta maksetaan avustuskriteerien mukaisesti avustettavan tien pituuden mukaan. Vuonna 2024 avustuksen suuruus on 0.48€/m. Vuodelle 2024 Hakalammintielle on myönnetty avustusta 1440€.

 

Lisäksi talousarvioon on varattu kunnanhallitukselle harkinnanvarainen investointiavustus 10 000 €, jolla voidaan kattaa osittain tai kokonaan valtionavustuksissa tarvittava omarahoitusosuus tien parannukseen ja kunnostuksiin. Vuodelle 2024 ei ole vielä tehty kirjauksia määrärahaan.

 

Investoinneilla tarkoitetaan hankkeita, jotka ovat suuruudeltaan vähintään 10 000 euroa. Muutoin hankinta kirjataan käyttötalousmenoksi. Teknisen lautakunnan budjettiin on varattu määräraha yksityistieavustuksiin käyttötalouspuolelle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus keskustelee avustusmahdollisuudesta ja päättää kunnan linjauksesta.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Ossi Laakso oli läsnä asiantuntijana § 125 käsittelyn ajan.

Kunnanhallitus
1) ohjaa hakemuksen edelleen tekniselle lautakunnalle käsittelyyn ja
2) evästi teknistä johtajaa laatimaan kunnan linjauksen tieavustusten periaatteista

 

 

Teknltk 03.10.2024 § 56  

201/00.02.01/2024  

 

Teknisellä lautakunnalla ei suoraan ole varattuna avustuksia yksityisteiden investointeihin. Kunnossapitoavustukset, jotka ovat varattuna lautakunnan käyttötalouspuolelle, on jaettu huhtikuussa 2024, yksityisteille 31 833 € hakemusten perusteella.

 

Vuodelle 2024 yksityisteiden avustuksiin on kuitenkin varattuna 36 000 € yksityisteille ja 4600 € metsäteille. Avustuksia on maksettu yhteensä 33 934 €. Näin ollen vuodelle 2024 rahaa on käyttämättä yhteensä noin 6 600 €.

 

Kunnalla ei tällä hetkellä ole muita avustuksenhakujärjestelmiä kuin yksityistieavustusten haku huhtikuun aikana.

 

Teknisen lautakunnan tulisikin pohtia, olisiko kunnan myös mahdollista avustaa yksityisteiden kiireellistä kunnossapitoa, jos avustusrahaa on käytettävissä talousarvion puitteissa. Lisäksi tulisi linjata kriteerit, millä lisäavustusta voitaisiin myöntää.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Ossi Laakso

 

Päätösehdotus Esitän, että tekninen lautakunta päättää ja esittää edelleen kunnanhallitukselle:
1. Teknisen lautakunnan avustusmäärärahojen puitteissa voidaan myöntää ylimääräistä avustusta yksityistielle, erillisellä lautakunnan päätöksellä.
2. Ylimääräistä avustusta voi hakea:
    2.1 rumpujen kunnostuksiin
    2.2 jos tienkäyttö on estynyt huonokuntoisuuden vuoksi
    2.3 jos tietä käytetään yleisötapahtumassa, johon on kulku yksityistien kautta.
3. Avustukset käsitellään ja myönnetään hakujärjestyksessä, hakuaika lisäavustuksiin alkaisi 1.8., kun muut maksatukset on saatu tehtyä.
4. Omarahoitusosuus täytyy olla hakemuksissa vähintään 20-25 %.
5. Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.

 

Päätös Teknisen johtajan muutettu päätösesitys:

Esitän, että tekninen lautakunta päättää ja esittää edelleen kunnanhallitukselle:
1. Teknisen lautakunnan avustusmäärärahojen puitteissa voidaan myöntää ylimääräistä avustusta yksityistielle, erillisellä lautakunnan päätöksellä.
2. Ylimääräistä avustusta voi hakea:
    2.1 rumpujen kunnostuksiin, tienravien kaivamiseen ja kantavuuden parantamiseen
    2.2 jos tienkäyttö on estynyt huonokuntoisuuden vuoksi
    2.3 jos tietä käytetään yleisötapahtumassa, johon on kulku yksityistien kautta.
3. Avustukset käsitellään ja myönnetään hakujärjestyksessä, hakuaika lisäavustuksiin alkaisi 1.8., kun muut maksatukset on saatu tehtyä.
4. Omarahoitusosuus täytyy olla hakemuksissa vähintään 25 % ja maksatus kuitteja vastaan.
5. Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.

Hyväksyttiin.