RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.11.2024/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden toteuma 2024
Teknltk 23.05.2024 § 44
Talouden toteuma 3/2024 osoittaa käyttötalouden ulkoisten menojen osalta toteutumaa 20 % ja tulojen osalta 27 %.
Tulo- ja menokehitys on ollut ajankohdan mukainen. Tulopuolella vesi- ja jätevesimaksujen kirjautuminen huhtikuulle pienentää merkittävästi maaliskuun lopun toteumaa. Menopuolella nousua viimevuoteen on ollut Puhtaanapito- ja pesulapalveluissa noin 15 000€, lisäksi vuonna 2023 ympäristöterveyden maksut kirjautuivat vasta kesäkuulle, jotka nyt ovat kirjautuneet tasaisesti vuoden alusta.
Talouden toteuma teknisen investointimenojen osalta osoittaa toteutumaa 18 %. Investointihankkeet ovat käynnissä suunnitellusti.
Alavieskan urheilukentän avustuspäätöstä ei ole vielä tullut ministeriön käsittelystä. Alustava aikataulu käsittelylle 15.5.2024.
Esittelijä Tekninen johtaja Ossi Laakso
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi talouden toteuman 3/2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Teknltk 03.10.2024 § 54
Talouden toteuma 6/2024 osoittaa käyttötalouden ulkoisten menojen osalta toteutumaa 54 % ja tulojen osalta 49 %.
Tulo- ja menokehitys on hieman koholla menojen osalta. Menopuolella nousua selittää kevään jääpatotulvan kustannukset, jotka näkyvät puhtaanapito- ja pesulapalvelutilillä. Lisäksi lämmityskustannukset ovat hieman etupainotteiset johtuen vuoden kylmimpien kuukausien osumisesta vuoden alkupuoliskolle.
Talouden toteuma teknisen investointimenojen osalta osoittaa toteutumaa 44 %. Investointihankkeet ovat käynnissä suunnitellusti.
Oheismateriaalina esitys talouden toteumasta sekä tavoitteiden toteuma.
Esittelijä Tekninen johtaja Ossi Laakso
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi talouden toteuman 6/2024.
Päätös Lautakunta merkitsi tietoonsa saatetuksi talouden toteuman 6/2024.
Teknltk 06.11.2024 § 71
172/00.02.06/2024
Talouden toteuma 9/2024 osoittaa käyttötalouden ulkoisten menojen osalta toteutumaa 75 % ja tulojen osalta 75 %.
Tulo- ja menokehitys on ajankohdan mukainen. Tekninen osasto on onnistunut tasapainottamaan talouttaan, vaikka kevään jääpatotulvat nostivatkin kuluja suunniteltua enemmän alkuvuodesta. Loppuvuodesta vaaditaan tarkkaa menojen seurantaa, jotta voidaan pysyä talousarviossa. Tähän tuo epävarmuutta sähkön hinnan kehitys sekä säiden muuttuminen talviseksi.
Talouden toteuma teknisen investointimenojen osalta osoittaa toteutumaa 88,3 %. Investointihankkeet ovat käynnissä suunnitellusti.
Oheismateriaalina esitys talouden toteumasta sekä tavoitteiden toteuma.
Esittelijä Tekninen johtaja Ossi Laakso
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi talouden toteuman 9/2024.
Päätös Lautakunta merkitsi talouden toteuman 9/2024 tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |