RSS-linkki
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30Kuulutus 2024/58
Alavieska
Asemakaavan muutosehdotus Kirkonkylän Pohjapuolentien ja Jokiniituntien alueella
Alavieskan kunnanhallitus on hyväksynyt kaavan muutosehdotuksen Pohjapuolentien ja Jokiniituntien alueella. 17.9.2024 §168. Kunnanhallitus on päättänyt asettaa kaavaehdotuksen ja kaavaselostuksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman yleisesti nähtäville 26.9.2024 - 27.10.2024 väliseksi ajaksi ja kuuluttaa siitä paikallislehdissä. Lisäksi kaavaan voi tutustua Alavieskan kunnan internet-sivuilla www.alavieska.fi.
Kaikilla osallisilla on mahdollisuus esittää kaavaehdotuksesta mielipiteensä ja kunta pyytää viranomaislausunnot kaavaehdotuksesta.
Suunnittelualueella on voimassa v. 2013 hyväksytty Keskustan osayleiskaava 2030. Asemakaavaluonnos poikkeaa suojaviheralueiden (EV) ja julkisten palveluiden ja hallinnon alueen (PY) osalta osayleiskaavasta. Poikkeamiset tulee perustella ehdotusvaiheessa kaavaselostuksessa.
Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella muodostuu Jokiniituntien katualue, Pohjapuolentien ja Alavieskantien liikennealueet sekä niihin liittyvät katu-, virkistys-, erityis- ja maa- ja metsätalousalueet. Lisäksi asemakaavan muutoksella muodostuu tontit kortteleissa 11, 29, 30, 36 ja 301.
Asemakaavaehdotuksesta mahdollisesti esitettävät mielipiteet ja lausunnot on toimitettava Alavieskan kunnanvirastoon (os. Pappilantie 1, 85200 Alavieska) tai sähköpostitse osoitteeseen alavieskan.kunta@alavieska.fi viimeistään 27.10.2024 klo. 15.00 mennessä.
Lisätietoja asiasta Alavieskan kunnasta antaa kunnanjohtaja Kari Pentti, puh. 050 5590450, kari.pentti@alavieska.fi tai kunnaninsinööri/rakennustarkastaja Tuomas Häggman, puh. 044 5395287, tuomas.haggman@alavieska.fi ja asemakaavan laadinnasta vastaavasta Sweco Finland Oy:stä kaavoitusarkkitehti Elina Marjakangas, puh. +358408271160 tai elina.marjakangas@sweco.fi
17.9.2024 Alavieskan kunnanhallitus (KHALL 17.9.2024 §168)