RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.05.2025/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Koulutien liikennejärjestelyjen vaihe-esittely ja alustava kustannusarvio Yhtenäiskoulun ja Keltasirkun päiväkodin alueelle
Teknltk 03.10.2024 § 59
Päiväkoti Keltasirkun ja yhtenäiskoulun välistä kulkeva Koulutie on todettu useamman kerran vaaralliseksi liikenneturvallisuuden kannalta. Keltasirkun paikoitusalue on tien varrella, eikä siinä ole omaa tieltä suljettua paikoitusaluetta päiväkodin henkilöstölle sekä lasten tuomiseksi ja hakemiseksi. Koulutietä käyttävät myös koululaiset ja lasten vanhemmat tuodakseen ja hakeakseen lapsia koulusta. Kevyt liikenne ja moottoriajoneuvoliikenne kohtaavat useassa kohden ja vaaratilanteita sekä onnettomuuksia on jo tapahtunut. Haasteellinen on myös Kirkonkylän vanhan ala-asteen yrityspalvelujen liikenne.
Asiaa on käsitelty ja sitä varten on perustettu ohjausryhmä, joka koostuu koulun henkilöstöstä, päiväkodin henkilöstöstä, sivistys- ja hyvinvointilautakunnan sekä teknisen lautakunnan edustajista. Kyseiselle Koulutien alueelle on laadittu aluesuunnitelma suunnittelutoimistossa ja kustannusarviota varten on tehty maaperätutkimukset. Liikennejärjestelyjen ja mahdollisen kaavamuutoksen kanssa on tarkoitus laatia yhtä aikaa yhtenäiskoulun alueen pihasuunnitelma. Ensin on kuitenkin laadittu tiesuunnitelma ja kustannusarvio, jotka ovat oheismateriaalina.
Kustannusarviossa on tehty tarkka laskelma suunnitelmien ja maaperätutkimusten pohjalta, mutta siihen ei ole vielä laskettu mukaan yhtenäiskoulun piha-alueen toimintoja kuten esim. leikki- ja pihavälineitä.
Esittelijä Kunnaninsinööri Tuomas Häggman
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi Koulutien liikennejärjestelyjen vaihe-esittelyn ja huomioi hankkeen 2025 - 2027 talousarviosuunnittelussa.
Päätös Kunnaninsinöörin muutettu päätösesitys:
Palautetaan asia uudelleen teknisen toimen valmisteluun.
Hyväksyttiin.
Teknltk 06.05.2025 § 31
327/10.03.01.01.00/2024
Koulutien liikennejärjestelyjen kustannusarvio 1 225 514 € on kunnan talouden kannalta hintava, joten sen toteuttaminen on mahdotonta laadittujen suunnitelman mukaisesti. Koulutien, yhtenäiskoulun ja Keltasirkun aluetta on kehitetty viranhaltijoiden sekä sekä koulun ja päiväkodin henkilöstön toimesta ja asia on edennyt. Kunta on valmistellut alueella mahdollisesti myöhemmin tehtäviä kiinteistöhankintoja ja yhtenäiskoulun aluetta on aloitettu kehittämään oppilaiden sekä henkilökunnan kanssa viihtyisämmäksi. Yhtenäiskoulun piha-alueelle on oppilaslähtöisesti suunniteltu leikki- ja liikuntapaikkoja sekä oppilaiden oleskelupaikkoja viihtyvyyden parantamiseksi. Oheismateriaalina luonnossuunnitelmat.
Tekninen johtaja on pyytänyt eri leikkivälinetoimittajilta tarjoukset ja suunnitelmat oppilaiden luonnosten pohjalta. Leikkivälinetoimittajat jättävät suunnitelmansa ja alustavan tarjouksen toukokuun 2025 loppuun mennessä.
Esittelijä Tekninen johtaja Tuomas Häggman
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi Koulutien liikennejärjestelyjen vaihe-esittelyn ja yhtenäiskoulun ja Keltasirkun aluesuunnittelun.
Päätös Lautakunta merkitsi asian tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |