Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 22.04.2025/Asianro 19

Infrapäällikön viran perustaminen

Khall 31.03.2025 § 67 

Valtuusto on valinnut teknisen johtajan virkaan nykyisen kunnaninsinöörin. Tekniset palvelut - palvelualueella on tarkoituksenmukaista tehdä virkojen osalta tehtävämuutoksia.

Tämän edellytyksenä on myös hallintosääntöön tehtäviä muutoksia.

Teknisiin palveluihin tulisi perustaa uusi infrapäällikön virka (TS, hinnoittelmaton), jonka vastuulla olisi mm. vesilaitoksen johtaminen, yhdyskuntapalvelut,  liikenneväylät, sekä yksityistieavustusten valmistelu. Infrapäällikkö vastaisi vastuualueensa hankinnoista, infrastruktuurihankkeiden suunnittelusta, toteutuksesta ja kunnossapidon johtamisesta sekä urakoista talousarvion ja muiden ohjeiden mukaan.

Infrapäällikkö toimisi teknisen johtajan varahenkilönä ja kunnan johtoryhmän jäsenenä sekä ympäristösihteerinä.

Infrapäällikön viran kelpoisuusehtoina olisi soveltuva korkeakoulututkinto ja eduksi katsotaan koulutus tai kokemus automaatioinsinöörin, lvi-insinöörin, yhdyskuntatekniikan insinöörin tai rakennusinsinöörin tehtävistä sekä kokemus kunnan hallinnosta.

Tekninen lautakunta päättää hallintosäännön mukaan infrapäällikön viran täyttämisestä.

Samassa yhteydessä tulisi lakkauttaa kunnaninsinöörin virka.

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle,
että valtuusto päättää infrapäällikön viran (TS hinnoittelematon) perustamisesta tekniselle palvelualueelle 1.5.2025 alkaen liitteen mukaisella tehtäväkohtaisella palkalla,

että valtuusto päättää Infrapäällikön viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan korkeakoulututkinnon ja eduksi katsotaan koulutus tai kokemus automaatioinsinöörin, lvi-insinöörin, yhdyskuntatekniikan insinöörin tai rakennusinsinöörin tehtävistä sekä kokemus kunnan hallinnosta,

että valtuusto julistaa infrapäällikön viran heti haettavaksi ja valtuuttaa teknisen johtajan käynnistämään viran hakumenettely,

että valtuusto päättää lakkauttaa kunnaninsinöörin viran 1.5.2025,

että kunnanhallitus myöntää tekniselle lautakunnalle infrapäällikön viran täyttöluvan, kun valtuusto on viran perustanut.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kvalt 08.04.2025 § 14 

Esittelijä Kunnanhallitus

Päätösehdotus Valtuusto päättää infrapäällikön viran (TS hinnoittelematon) perustamisesta tekniselle palvelualueelle 1.5.2025 alkaen liitteen mukaisella tehtäväkohtaisella palkalla,

että valtuusto päättää Infrapäällikön viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan korkeakoulututkinnon ja eduksi katsotaan koulutus tai kokemus automaatioinsinöörin, lvi-insinöörin, yhdyskuntatekniikan insinöörin tai rakennusinsinöörin tehtävistä sekä kokemus kunnan hallinnosta,

ja että valtuusto julistaa infrapäällikön viran heti haettavaksi ja valtuuttaa teknisen johtajan käynnistämään viran hakumenettely.

että valtuusto päättää lakkauttaa kunnaninsinöörin viran 1.5.2025,

Päätös Asia päätettiin jättää pöydälle.

Kvalt 22.04.2025     

74/01.01.00.00/2025  

Päätös