RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 10.11.2025/Asianro 89
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kunnan liikuntapaikkojen ohjausryhmän perustaminen
Teknltk 10.11.2025
384/10.03.01.02.00/2025
Alavieska on virkeä ja urheilua sekä liikkumista edistävä kunta. Kuntaan on tehty viime vuosien aikana mm. kuntalais- ja valtuustoaloitteita erilaisista liikuntapaikoista (mm. kuntoportaat ja sotilasesterata). Lisäksi vuoden 2027 taloussuunnitelmassa on mm. mainittu ulkoliikuntavälinepaikan rakentaminen, joka oli vuoden 2025 osallistavassa budjetissa kuntalaisilta toiveena.
Jotta kaikki eri toiminnot olisi toistaan palvelevia ja hyvin sijoitettu sekä rakennettu, tulisi perustaa ohjausryhmä, joka koordinoi asioita.
Esittelijä Tekninen johtaja Tuomas Häggman
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle perustettavaksi kunnan liikuntapaikkojen kehittämistä varten ohjausryhmän, joka koostuu
1. Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan asettamista edustajista
2. Teknisen lautakunnan asettamista edustajista
3. Urheiluseura Alavieskan Virin asettamista edustajista
4. Eläkeliiton asettamista edustajista
5. sekä tarvittaessa muiden 3- ja 4-sektorin edustajista.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |