RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 19.03.2026/Asianro 17
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoaloite kuntoportaat Alavieskaan
Khall 02.12.2025 § 266
Valtuutettu Matti Luonuansuu on tehnyt 3.6.2025 valtuustoaloitteen "kuntoportaat Alavieskaan":
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti
Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää valtuustoaloitteen "kuntoportaat Alavieskaan" teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Teknltk 19.03.2026
404/00.02.01/2025
Kuntaan on tehty viime vuosien aikana mm. kuntalais- ja valtuustoaloitteita erilaisista liikuntapaikoista (mm. kuntoportaat ja sotilasesterata). Lisäksi vuoden 2027 taloussuunnitelmassa on mm. mainittu ulkoliikuntavälinepaikan rakentaminen, joka oli vuoden 2025 osallistavassa budjetissa kuntalaisilta toiveena.
Jotta kaikki eri toiminnot olisi toisiaan tukevia ja palvelevia, kunnanhallitus perusti liikuntapaikkojen kehittämistä varten ohjausryhmän, joka suunnittelee näiden hankkeiden toteuttamisen. Kunnanhallituksen perustama kunnan liikuntapaikkojen kehittämisen ohjausryhmä koostuu kunnan eri hallintokuntien ja lautakunnan sekä Virin ja eläkeliiton edustajista. Ohjausryhmä esittää vuosittain kunnanhallitukselle liikuntapaikkojen kehittämis- ja rakentamisehdotuksia, joita voidaan huomioida talousarvioiden valmistelussa.
Esittelijä Infrapäällikkö Olli-Pekka Haapalahti
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että valtuustoaloite "Kuntoportaat Alavieskaan" siirretään liikuntapaikkojen kehittämistä varten perustetun ohjausryhmän suunniteltavaksi ja valmisteltavaksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |