RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2026/Pykälä 132
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Osavuosikatsaus 1 - 6/2026
Khall 17.08.2026 § 132
181/02.02.02/2026
Tammi-kesäkuun 2026 osavuosikatsaus sisältää ennakkotiedot
- väestömuutoksista alkuvuonna,
- työttömyystilanteen alkuvuonna,
- talouden toteutumisen per 30.6.2026
Alavieskan asukasluku oli tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
kesäkuun lopussa 2 349 asukasta, mikä on 41 asukasta eli 1,7 % vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Syntyneitä on 12 ja kuolleita on 16 vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Työttömyys on vähentynyt Alavieskassa vuodenvaihteesta ja on alempana kuin Pohjois-Pohjanmaalla ja koko maassa keskimäärin. Työttömyys oli 8,4% kesäkuun lopussa eli 89 työtöntä ja näistä lomautettujen osuus 5. Vuoden vaihteessa työttömyys oli 10,8%.
Pohjois-Pohjanmaan työttömyys oli 13,2 % kesäkuun 2026 lopussa ja koko maassa työttömyysaste oli 12,8 %.
Kuntaliiton 18.6.2026 tekemän veroennusteen mukaan Alavieskan osalta vuoden 2026 verotulot olisivat 5,116 milj. euroa, mikä on 11.000 euroa talousarvioon arvioitua enemmän.
Kesäkuun 2026 lopussa verotuloja oli toteutunut 2,295 milj. euroa, mikä on -0,4 % vähemmän kuin viime vuonna samana ajankohtana.
Vuoden 2025 kesäkuun loppuun verotuloja kertyi 2,304 milj. euroa.
Vuoden 2026 valtionosuuksien määrä on 3,715 milj. euroa, joka on
60.175 euroa vähemmän kuin talousarviossa.
Osavuosikatsauksen 30.6.2026 tuloslaskelma osoittaa 56.724 euroa alijäämää.
Kokonaisuutena talousarvion toteutumista on tässä vaiheessa vaikea ennakoida. Verotulojen kehitys ja valtionosuuksien vähentyminen tuovat kuitenkin merkittäviä haasteita. Tämän vuoden osalta kertaluonteisena eränä on maaliskuussa toteutunut konsernin sisäinen kiinteistökauppa.
Investointeja on toteutunut kesäkuun loppuun mennessä 741.730 euroa. Investoinnit on aktivoitu valmiisiin tai keskeneräisiin hankkeisiin kuukausittain.
Investoinneista Alavieskan Asunnot Oy:n omaa pääomaa on vahvistettu 300.000 euroa. Lisäksi isoja investointeja ovat Yhtenäiskoulun piha-alueen uudistaminen ja Keltasirkun päiväkodin uusi parkkipaikka sekä kunnantalon peruskorjauksen viimeinen vaihe.
Taseen loppusumma 30.6.2026 oli 29,1 milj. euroa, josta vierasta pääomaa oli 14,9 milj. euroa sisältäen 13,1 milj. euron kuntatodistuksista muodostuvan lainakannan. Lainat ovat lisääntyneet vuoden vaihteen 12,2 milj. eurosta 0,9 milj. euroa. Kassavaroja oli noin 5,9 milj. euroa. Kassavaroista 0,6 milj. euroa oli maksuliiketileillä ja noin 4,7 milj. euroa korkorahastoissa. Antolainoja on myönnetty alkuvuoden aikana 1.000.000 euroa Alavieskan Asunnot Oy:lle.
Osavuosikatsauksessa on myös tietoja kunnan kahden strategisen tytäryhtiön Alavieskan Asunnot Oy:n ja Alavieskan Kehityskeskus Oy:n talouden toteumasta vuoden ensimmäisen puoliskon osalta.
Oheismateriaalissa on talouden toteutuminen tammi-kesäkuulta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen 1-6/2026 tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |