Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 102



 

Prokon Wind Energy Finland Oy:n tuulivoimalan WTG 8:n rakennuslupa

 

Teknltk 11.12.2024 § 102  

419/10.03.00.01/2024  

 

Prokon Wind Energy Finland Oy on jättänyt 27.06.2024 rakennuslupahakemuksen rakentaakseen tuulivoimalan WTG 8:n

Hangaskurunkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava-alueelle. Hangaskurunkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaan oikeusvaikutteiseina yleiskaavana niin, että kaavaa voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakentamisluvan perusteena. Oheismateriaalina lupahakemus, Hangaskurunkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavakartta sekä kaavaselostus.

 

Rakennusluvan myöntämisen tulee perustua pelkästään MRL:n

lupaedellytysten täyttymiseen, eikä hankkeen tarkoituksenmukaisuutta voida ottaa harkinnassa huomioon (Ympäristöhallinnon ohjeta 5/2016 Tuulivoimarakentamisen suunnittelu).

 

Rakennuspaikka sijaitsee kiinteistöillä Pihkamaa 009-401-0005-0095 ja luvan hakijalla on hallintaoikeus rakennuspaikkaan. Rakennuspaikka on osayleiskaavan mukaisella tv-1 -alueella, joka mahdollistaa enintään 300 metriä korkean ja max. 8 MW tehoisen tuulivoimalan rakentamisen alueelle. Tuulivoimalan paloluokka on P2 ja se on poikkeuksellisin vaativa suunnittelutehtävä. Luvan yhteydessä on esitetty pääsuunnittelija, jonka kelpoisuusehdot täyttyvät. Oheismateriaalina pääsuunnittelijan tiedot.

 

Tuulivoimalan kokonaiskorkeus ei saa ylittää tasoa +358,0 (N2000). Voimalan pohjan ala on 78,5 m2. Voimalan tarkempi tyyppi ja kokonaiskorkeus tarkentuvat ennen rakentamisen aloittamista. Voimala koostuu teräsbetoniperustuksesta, voimalatornista  sekä roottorista. Oheismateriaalina asemapiirustus, voimaloiden sijaintikartta sekä tuulivoimalan periaatepiirustus sekä hallintaoikeudesta osoittava todistus.

 

Tuulivoimarakentaminen vaatii ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan, jos tuulivoimalan toiminnasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa (26/1920, NaapL) tarkoitettua kohtuutonta rasitusta melu- tai välkevaikutuksista johtuen (YSL 28 §, NaapL 17 §). Melumallinnuksessa melun leviämislaskennan perusteella 40 dB:n melukäyrä ulkona ei ulotu kummassakaan tapauksessa lähimpiin asuin- ja loma-asuinrakennuksiin asti (Hangaskurunkankaan OYK kaavaselostus). Valtioneuvoston asetuksessa tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoiksi pysyvälle asutukselle ja loma-asutukselle on säädetty päivä- ja yöajalle 45 dB/40 dB. YVA-menettelyn aikana ei ilmennyt sellaista tekijää, jonka takia toiminnalle olisi haettava ympäristölupaa, tai että hankkeesta aiheutuisi ympäristönsuojelu-, tai luonnonsuojelulaissa tarkoitettua

kiellettyä seurausta.

Välkearvioinnin ja välkkeen vaikutus aluekartan mukaan välketuntimäärän muissa maissa suositeltu kahdeksan tunnin vuosiarvo ei ylity.

 

Luvan hakijan pyynnöstä kunta on suorittanut naapurin kuulemisen kaikille rajanaapureille sekä kuuluttanut paikallislehdissä hakemuksen jättämisestä rakennusvalvontaan MRL 133 §:n mukaisesti, jolloin kunnan jäsenillä ja osallisilla on ollut tilaisuus esittää mielipiteensä lupahakemuksesta. Naapurit on kuultu 6.11 - 4.12.2024. Rajanaapureilla ei ole huomauttamista asiasta.

 

Rakentamisen johdosta on pyydetty seuraavat lausunnot:

 

-          Puolustusvoimien pääesikunnan lausunto 14.6.2024

-          Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos, paloviranomaisen lausunto 2.10.2024

-          Traficom, lentoestelausunto 25.6.2024

-          Ympäristöviranomaisen lausunto 23.10.2024

-          Digita 28.8.2023

-          Suomen Erillisverkot Oy 5.7.2024

-          Siivikon metsäautotien tiekunnan lupa 3.7.2020

 

Tuulivoimala sijaitsee kaavassa tuulivoimaloiden alueella (tv-1), jonka alueelle on kaavamääräyksen mukaan kaikkien tuulivoimalan rakenteiden sijoituttava. Tv-1 -alueella sijaitsee yksi luo-3 -merkkinen luonnon monimuotoisuuden kannalta huomioitava kohde. Luo-3 -alue on muu arvokas kohde. Alueella sijaitsee luonnon monimuotoisuutta lisääviä arvoja. Tuulivoimaloiden rakentaminen sekä niihin liittyvien huoltoteiden ja maakaapelien linjaaminen tulee tehdä alueen luontoarvot huomioiden. Alueelle ei saa aiheutua rakentamistoimepidettä. Tuulivoimalan roottorin pyyhkäisy saa ylettyä puuston yläpuolelle. Rakennushanke on Hangaskurun tuulivoimapuistoon laaditun osayleiskaavan mukainen. Rakentamislupahakemus täyttää rakennusluvan edellytykset asemakaava-alueen ulkopuolella ja rakennusluvan myöntäminen tuulivoimalalle perustuu  myös suoraan rakentamista ohjaavaa MRL 77 a §:n mukaiseen yleiskaavaan. MRL § 77, § 116, § 117, § 118, § 119, § 120, § 125, § 130, § 131, § 132, § 133, § 135, § 136, § 141, § 197.

 

Esittelijä Kunnaninsinööri Tuomas Häggman

 

Päätösehdotus Esitän, että tekninen lautakunta päättää maankäyttö- ja rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten perusteella myöntää haetun rakennusluvan sekä vahvistaa esitetyt suunnitelmat noudatettaviksi seuraavin ehdoin:

- Lupa on lainvoimainen kunnes Hangaskurunkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava on lainvoimainen.
- Tuulivoimaloiden rakennustöihin ei voi ryhtyä ennen kuin Puolustusvoimien pääesikunnalta on saatu hyväksyntä rakentamiseen.
- Rakennusluvan mukainen rakennustyö on aloitettava kolmen vuoden kuluessa, ja rakentaminen on saatava päätökseen viiden vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Luvan voimassaoloa voidaan tietyin ehdoin myös pidentää.
- Tuulivoimalaitoksen haltijan on hankittava kaikki tarvittavat luvat eri viranomaisilta ennen töiden aloittamista (kuten esim. työlupa, liittymäluvat uusien liittymien rakentamiseen tai olemassa olevien liittymien leventämiseen, lupa huoltoteiden rakentamiseen, erikoiskuljetuslupa).
- Ennen rakennustöiden aloittamista hankkeelle täytyy saada Alavieskan rakennusvalvontaviranomaiselta vastaavan työnjohtajan hyväksyntä.
- Tuulivoimalaitoksen haltijan on tehtävä kaikki tarvittavat ilmoitukset ennen töiden aloittamista.
- Ennen rakennustöiden aloittamista on pidettävä rakennusten sijainnin merkintä ja aloituskokous, jonka kutsuu koolle luvan hakija. Aloituskokouksessa tulee olla läsnä rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennustarkastaja, pääsuunnittelija sekä vastaava työnjohtaja.
- Rakennukselle on laadittava käyttö- ja huolto-ohje.
- Rakentamisen eri vaiheista on pidettävä tarkastuslistaa, joka on palautettava rakennusvalvontaan loppukatselmuksen yhteydessä.
- Suunnittelussa ja rakentamisessa on noudatettava eri viranomaisten lausunnoissa annettuja ohjeita ja määräyksiä.
- Suunnittelussa ja rakentamisessa on noudatettava lentoturvallisuusviranomaisen lausunnossa tulleita ohjeita ja määräyksiä, tuulivoimalat on varustettava Finntraffic Lennonvarmistus Oy:n määrittämin lentoesterajoituksin sisältäen lentoestevalot.
- Suunnittelussa ja rakentamisessa on huolehdittava siitä, että Digitan lausunnossa esiin tulevat mahdolliset TV-vastaanottoon liittyvät ongelmat korjataan tuulivoimalan valmistuttua.
- Laadunvarmistusselvitys on toimitettava rakennusvalvontaan ennen töiden aloittamista.

Rakennustöiden aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle (MRL 149 §).

 

Päätös Kunnaninsinöörin muutettu päätösesitys:

Esitän, että tekninen lautakunta päättää maankäyttö- ja rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten perusteella myöntää haetun rakennusluvan sekä vahvistaa esitetyt suunnitelmat noudatettaviksi seuraavin ehdoin:

- Lupa on lainvoimainen kunnes Hangaskurunkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava on lainvoimainen.
- Tuulivoimaloiden rakennustöihin ei voi ryhtyä ennen kuin Puolustusvoimien pääesikunnalta on saatu hyväksyntä rakentamiseen.
- Rakennusluvan mukainen rakennustyö on aloitettava kolmen vuoden kuluessa, ja rakentaminen on saatava päätökseen viiden vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Luvan voimassaoloa voidaan tietyin ehdoin myös pidentää.
- Tuulivoimalaitoksen haltijan on hankittava kaikki tarvittavat luvat eri viranomaisilta ennen töiden aloittamista (kuten esim. työlupa, liittymäluvat uusien liittymien rakentamiseen tai olemassa olevien liittymien leventämiseen, lupa huoltoteiden rakentamiseen, erikoiskuljetuslupa).
- Ennen rakennustöiden aloittamista hankkeelle täytyy saada Alavieskan rakennusvalvontaviranomaiselta vastaavan työnjohtajan hyväksyntä.
- Tuulivoimalaitoksen haltijan on tehtävä kaikki tarvittavat ilmoitukset ennen töiden aloittamista.
- Ennen rakennustöiden aloittamista on pidettävä rakennusten sijainnin merkintä ja aloituskokous, jonka kutsuu koolle luvan hakija. Aloituskokouksessa tulee olla läsnä rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennustarkastaja, pääsuunnittelija sekä vastaava työnjohtaja.
- Rakennukselle on laadittava käyttö- ja huolto-ohje.
- Rakentamisen eri vaiheista on pidettävä tarkastuslistaa, joka on palautettava rakennusvalvontaan loppukatselmuksen yhteydessä.
- Suunnittelussa ja rakentamisessa on noudatettava eri viranomaisten lausunnoissa annettuja ohjeita ja määräyksiä.
- Suunnittelussa ja rakentamisessa on noudatettava lentoturvallisuusviranomaisen lausunnossa tulleita ohjeita ja määräyksiä, tuulivoimalat on varustettava Finntraffic Lennonvarmistus Oy:n määrittämin lentoesterajoituksin sisältäen lentoestevalot.
- Suunnittelussa ja rakentamisessa on huolehdittava siitä, että Digitan lausunnossa esiin tulevat mahdolliset TV-vastaanottoon liittyvät ongelmat korjataan tuulivoimalan valmistuttua.
- Laadunvarmistusselvitys on toimitettava rakennusvalvontaan ennen töiden aloittamista.

Rakennustöiden aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle (MRL 149 §).

- Ennen aloituskokousta luvan hakijan on esitettävä rakennusvalvontaviranomaiselle kaapelien sijoitussuunnitelma.

Jarkko Pehkonen esitti lisäystä muutettuun päätösesitykseen, että hanketoimijan tulee esittää voimalatyypin varmistuessa kyseisen voimalatyypin välke- ja melumallinnustiedot rakennusvalvontaviranomaiselle. Mauri Marjakangas kannatti esitystä.

Koska Jarkko Pehkosen esitystä oli kannatettu, puheenjohtaja totesi, että on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin, että muutettu päätösesitys on JAA ja Jarkko Pehkosen esitys EI.

Äänestystulos 6 JAA-ääntä ja 2 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi muutetun päätösesityksen tulleen hyväksytyksi.