Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 71



 

Vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2026 - 2027 taloussuunnitelma

 

Khall 03.12.2024 § 245 

 

 

Kunnan talousarviosta ja -suunnitelmasta on säädetty kuntalain 110 §:ssä seuraavaa: "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.  Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa ja investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota."

 

Talousarvion valmistelussa vuodelle 2025 on huomioitu kunnanhallituksen 19.8.2024 § 153 käsittelemä talousarvion kehys vuodelle 2024.

 

Talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2027 valmistelussa on myös huomioitu valtuuston 23.9.2023 § 47 hyväksymän sopeuttamisohjelman tavoitteet vuosille 2025 - 2027. Talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteiden tavoitteeksi asetettu kunnan nettokustannusten alentaminen vuositasolla vähintään 250 000 euron edestä vuodesta 2025 alkaen on huomioitu talousarvion valmistelussa ja siten taloussuunnitelmakauden 2025 - 2027 tulokset on saatu tasapainoon.

 

Vuoden 2025 talousarvion suurimmat menoerät ovat henkilöstömenot 5,015 milj. euroa ja palvelujen ostot 3,9 milj. euroa.

 

 

 

Verotuloja arvioidaan kertyvän 4,937 milj. euroa ja valtionosuuksia 3,822 milj. euroa.

 

 

Vuoden 2025 talousarvioesityksen mukaan vuosikate olisi 885.357  euroa ja poistot 879.999 euroa. Tilikauden ylijäämäksi jää 5.358 euroa.

 

Kunnan investoinnit vuonna 2025 ovat nettona. 2,39 milj. euroa.

 

Suurin yksittäinen investointi on vuonna 2024 alkanut ja vuoden 2025 aikana valmistuva urheilukentän peruskunnostus. Vuodelle 2025 investoinnista siirtyy 797.400 euroa. Investointimäärässä on huomioitu jäljellä jäävän valtionavustuksen maksuosuus 88.000 euroa vuonna 2025. Valtionavustus, joka on kokonaisuudessaan 440.000 euroa, pääosa on arvioitu maksettavan jo vuoden 2024 puolelle.

 

Lisäksi kaavateiden investointiin on arvioitu yhteensä 778.400 euroa, josta pääosa kohdistuu Jokiniituntien kevyenliikenteen väylän rakentamiseen. Ennakoivasti on arvioitu tähän saatavaa valtionavustusta 540.000 euroa, josta puolet eli 270.000 euroa on arvioitu vuodelle 2025. Valtionavustuksen saaminen on edellytyksenä hankkeen toteutumiselle.

 

Kunnan velkamäärän odotetaan olevan vuoden 2024 lopulla n. 11,0 milj. euroa. Talousarvion mukaan lainamäärä lisääntyisi n. 13 milj. euroon vuoden 2025 aikana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Pentti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman valtuustolle hyväksyttäväksi. Lisäksi kunnanhallitus toteaa valtuustolle, että talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteet vuosille 2025-2027 on huomioitu talousarvion laadinnassa.

 

Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana päädyttiin poistamaan sivulta 75 kohta: Anttilanrannan alueesta aloitettu kaavoitusmenettely syksyllä 2024, jonka valmistuminen v:n 2025 aikana. Alueesta laaditaan kaavamuutos, jossa mahdollistetaan asuinrakentaminen joen rantaan. Kaavamuutoksessa huomioidaan alueella jatkossakin tapahtuva virkistyskäyttö sekä frisbeegolfin harrastaminen.                                                                                                                                                                   Janne Havisto esitti, että talousarviokirjan s.62 yhteisöjen avustuksien sekä stipendirahojen leikkausta yhteensä 8805 euroa ei toteuteta. Esitystä ei kannatettu.                                                                                                                             Lisäksi nousi esille kolme eri kannatettua muutosehdotusta. Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että näistä on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin, että pohjaehdotus on JAA ja muutosehdotus EI.                                                         
                                                                                             Muutosehdotus 1:                                                                        Janne Havisto esitti, että talousarviokirjan s.77 Kirkonkylän ala-asteen sadevesijärjestelmä uusitaan ja rakennuksen julkisivua kunnostetaan kohta poistetaan. Anne Huttunen kannatti esitystä.

Äänestystulos 4 Jaa-ääntä ja 4 EI-ääntä. Äänestystuloksen mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.                                                                                                            Muutosehdotus 2:
Janne Havisto esitti, että talousarviokirjan s. 76 kunnanhallituksen investointi summa maa-alueet vuodelle 2025 muutetaan 200 000 eurosta 100 000 euroon. Anne Huttunen kannatti esitystä.                                                                                                                    Äänestystulos 6 Jaa-ääntä ja 2 Ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.                                                                                                                                                                         Muutosehdotus 3:                                                                Heikki Malinen esitti, että talousarviokirjan s.90 luottamushenkilöiden palkkioita vuodelle 2025              ei koroteta. Janne Havisto kannatti esitystä.                                                                                                                                                                                                 Äänestystulos 4 Jaa-ääntä ja 4 EI-ääntä. Äänestystuloksen mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.

 

 

Kvalt 09.12.2024 § 71  

387/02.02.00/2024  

 

 

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman. Lisäksi valtuusto toteaa, että talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteet vuosille 2025-2027 on huomioitu talousarvion laadinnassa.
ja lisäksi talousarvion sivulta 75 poistetaan kohta: Anttilanrannan alueesta aloitettu kaavoitusmenettely syksyllä 2024, jonka valmistuminen v:n 2025 aikana. Alueesta laaditaan kaavamuutos, jossa mahdollistetaan asuinrakentaminen joen rantaan. Kaavamuutoksessa huomioidaan alueella jatkossakin tapahtuva virkistyskäyttö sekä frisbeegolfin harrastaminen

 

Päätös Perussuomalaisten valtuustoryhmän muutosesitykset vuoden 2025 talousarvioon ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaan.

Muutosehdotus 1:

Esitämme talousarviokirjan s. 62 liikuntapalvelut kohtaan 3311 yhteisöavustuksia kuten Viri ja stipendejä ei leikata (- 8 805€).
Tuomo Taka-Eilola kannatti esitystä.
Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin, että pohjaehotus on JAA ja muutosehdotus EI.

Äänestystulos 13 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.

Muutosehdotus 2:

Esitämme, että talousarviokirjan s. 76 kunnanhallituksen investointi summa maa-alueet vuodelle 2025 muutetaan 200 000 eurosta 100 000 euroon. Lisäksi esitämme talousarviokirjan sivulle 76 osakehankinnat kohtaan pienennetään investointimäärärahaksi 300 000 €.
Tuomo Taka-Eilola kannatti esitystä.
Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin, että pohjaehotus on JAA ja muutosehdotus EI.

Äänestystulos 13 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.

Muutosehdotus 3:

Esitämme, että talousarviokirjan s. 77 tekninen lautakunnan muut rakennusinvestoinnit Kirkonkylän ala-asteen sadevesijärjestelmä uusitaan ja rakennuksen julkisivua kunnostetaan kohta poistetaan.
Tuomo Taka-Eilola kannatti esitystä.
Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin, että pohjaehotus on JAA ja muutosehdotus EI.

Äänestystulos 13 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.

Muutosehdotus 4:
Esitämme, että talousarviokirjan s. 90 luottamushenkilöiden palkkiota ei koroteta vuodelle 2025.
Tuomo Taka-Eilola kannatti esitystä.
Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä niin, että pohjaehotus on JAA ja muutosehdotus EI.

Äänestystulos 13 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen hyväksytyksi.