RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 10.11.2025/Asianro 90
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Teknisten palveluiden talousarvio 2026 ja taloussuunnitelma 2027-2028
Teknltk 10.11.2025
381/02.02.00/2025
Kunnanhallitus on hyväksynyt koko kunnan talousarviokehyksen vuodelle 2026, joka on laadittu elokuussa 2025. Kehys on perustunut sen hetkisiin ennusteiden mukaisiin alustaviin arviointeihin kustannus- ja tuottokehityksestä. Vuoden 2026 talousarviokehyksen tuloslaskelma on 19 233 euroa ylijäämäinen. Kunnanhallitus on linjannut, että ko. tuloksen toteuttamiseksi palvelualueiden talousarvioiden laadinnassa tulee olla erityisen kriittinen menokehityksen osalta.
Kunnanvaltuusto on päättänyt kokouksessa 22.9.2025 (§ 65) mm., että talouden sopeuttamisohjelmaa jatketaan vuosille 2026 - 2028 ja
talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteiden tavoitteeksi asetetaan edelleen kunnan nettokustannusten alentaminen vuositasolla, joka toteutetaan nykyistä säästöohjelmaa päivittämällä, vuoden 2025 mukaisesti säästöjen ollessa vähintään 250 000 euroa.
Teknisten palveluiden vuoden 2026 talousarvion nettotulos on 693 399 euroa alijäämäinen. Tulos on lähes sama kuin vuoden 2025 talousarvio, mikä oli 694 522 euroa alijäämäinen. Nettomenot kasvavat vain 7 646 € ja tulot kasvavat + 5 757 €, joten toimintakate on -151 337 €. Poistot ja rahoitustuotot ovat - 542 363 €, joten nettotulos on -693 399 € eli 1 123 € edellisvuoden talousarviota parempi. Näin ollen voidaan todeta valtuuston asettama vaade täytetyksi.
Merkittävimmät kustannusten muutokset ovat mm.
- Toimintatuottojen kasvu 2 %
- Toimintamenojen kasvu 2,8 %
Toimintamenoja kasvattaa yleinen hintatason nousu sekä henkilöstökulujen kasvu, kun kolmen vuoden sopimuskaudella palkat nousevat. Henkilöstökulut kasvavat n. 1,6 %. Kunta-alan uusi työehtosopimuskausi on voimassa 1.5.2025 - 29.2.2028.
Teknisten palveluiden merkittävimmät muutokset vuonna 2026 edelliseen vuoteen verrattuna ovat
- Laidunpuiston rivitalojen myyminen Alavieskan Asunnot Oy:lle
- Mönkönvainion rivitalojen myyminen Alavieskan Asunnot Oy:lle
- Kesällä palkattavien määräaikaisten työntekijöiden tilalle ostetaan ostopalveluina työntekijä Alavieskan Asunnot Oy:ltä.
- Vakuutusten kilpailutuksen johdosta tulevat vakuutusmaksusäästöt sekä vakuutusyhtiön vaihtuminen
- Eräiden osto- ja ohjelmistopalveluiden muutoksista tulevat säästöt
Oheismateriaalina vuoden 2026 talousarvio ja taloussuunnitelma 2027-2028.
Vuoden 2026 investointien nettomenot teknisten palveluiden osalta ovat 1 714 000 euroa ja nettotulot 641 995 euroa. Tulot koostuvat Mönkönvainion ja Laidunpuiston rivitalojen myyntihinnoista. Ko. rivitalojen voitto kirjataan käyttötalouden pysyvien vastaavien luovutusvoittoihin.
Merkittävimmät teknisten palveluiden investoinnit vuonna 2026 ovat
- Jokiniituntien kevyen liikenteen väylän rakentaminen (860 000 €)
- Kunnanviraston peruskorjaus (296 000 €)
- Yhtenäiskoulun piha- ja leikkipaikkojen rakentaminen (206 000 €)
- Päiväkoti Keltasirkun parkkialueen rakentaminen (35 000 €)
- Vesilaitoksen investoinnit (50 000 €)
- Viemärilaitoksen investoinnit (60 000 €)
- Liikunta-alueet (70 000 €)
- Vanhakujan asfaltointi (27 000 €)
Oheismateriaalina v. 2026 talousarvion investointiosa sekä investointisuunnitelma 2027-2028.
Esittelijä Tekninen johtaja Tuomas Häggman
Päätösehdotus Esitän, että tekninen lautakunta päättää
1. hyväksyä vuoden 2026 talousarvioehdotuksen ja taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2027-2028, teknisen lautakunnan alaiset investoinnit sekä niiden toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet oheismateriaalin mukaisina.
2. toimittaa ne edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
3. valtuuttaa teknisen johtajan tekemään mahdolliset tekniset tarkennukset talousarvioesitykseen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |