RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.alavieska.fi:443/D10_Alavieska/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 30
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Arviointikertomus 2025
Tark 11.05.2026 § 21
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä
on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden
tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko
toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta
arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen
yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon
toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy vuodelta 2025 annettavan arviointikertomuksen ja päättää esittää sen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.
Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi vuodelta 2025 annettavan arviointikertomuksen ja päättää esittää sen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.
Kvalt 08.06.2026 § 30
122/00.02.02/2026
Esittelijä Tarkastuslautakunta
Päätösehdotus Valtuusto käsittelee vuoden 2025 arviointikertomuksen ja mahdolliset toimenpiteet.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Päätös Valtuusto käsitteli vuoden 2025 arviointikertomuksen ja mahdolliset toimenpiteet.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |